Ruokailua yleisen käymälän ulostesäiliössä

Gylichin pylväikön kätkemä rakennus on Turun mielenkiinnostavimpia. Suurin osa turkulaisista muistaa sen ravintoloistaan, mutta se on myös toiminut kaupungin viheryksikön varastona, huoltoasemana ja konditoriana. Alun perin se rakennettiin kuitenkin kalastajille myyntikojuiksi Turun palon tuhoamalle alueelle, palvelemaan silloiselle Isotorille veneillä saapuvia kalastajia. Näin ollen se on yksi Turun vanhan keskustan vanhimmista rakennuksista. Kalakojuja oli viisi, jokaisessa oma ovi ja ikkunaluukuin varustettu ikkuna. Näitä voi edelleen nähdä mahtavien pylväiden takana olevassa seinässä.

Kävi kuitenkin niin, että itsenäistymisajatuksien innoittamina päätettiin teettää Suomen historian isän, Gabriel Porthanin kunniaksi patsas (paljastettu 1864). Patsaan merkitystä suomalaisille pidettiin niin suurena, että vanha kaunis puinen ravintola Pinella jouduttiin siirtämään keskeltä puistoa nykyiselle paikalleen. Huoliteltu puisto kauniine kukkaistutuksineen houkutti kaupunkilaisia idyllisille kävelyille. Idylliä rikkoi tosin kasvava määrä pensaissa tarpeitaan tekeviä kala- ja torikauppiaita. Vuonna 1889 päätettiin Gylichin pylväikkörakennus laajentaa niin, että toiseen päähän tuli käymälä ja sen yläpuolelle puinen isompi käymälä, jossa oli myös pesumahdollisuudet. Yleinen käymälä oli maksullinen ja tarujen mukaan moni paljas takamus vilahti sen takia jatkossakin lehtien välistä.

Puinen käymälä häviää kauneudessa sekä vanhalle puiselle Pinellalle, että Gylichin pylväikkörakennukselle. Siksi moni ei varmaan ole miettinyt sen varsinaista roolia – ”se nyt on vaan ollut siinä se puutalo”. Rakennus on sisältä muuttanut muotoaan monta kertaa, eikä se enää ole yleinen tila. Samoin katutasossa oleva käymälä on kauan aikaa sitten kadonnut, mutta käymälän sydän ei. 

Seuraavan kerran kun asioit ravintolassa ja istahdat ruokapöytään puisen käymälän alapuolella, istut juuri siinä missä haiseva kasa pikku hiljaa kasvoi kasvamistaan. Mikäli et usko, lattian rajassa näkyy umpeen muurattu kaareva aukko, josta sen aikainen lokakuski lapiolla tyhjensi ulosteet kottikärryihinsä ja kärräsi pois.

Milloin viimeksi katsoit Turkua sillä silmällä?

Kävely on tavallisin liikkumismuotoni ja olen jo kohta kaksikymmentä vuotta kuluttanut kenkiäni Turun jalkakäytävillä. Silti ei mene päivääkään, etten löytäisi jotain minulle täysin uutta – jonkun pienen yksityiskohdan. Jopa silloin, kun on kiire, vettä sataa ja kädet huutaa tuskaansa niissä roikkuvien painavien ruokakassien takia. Se voi olla poikkeava kivi rakennuksen kivijalassa, pienenpieni lasimaalaus ovessa tai yksityiskohta patsaassa.

Olen miettinyt miksi jatkuvasti törmään yksityiskohtiin ja tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan Turkua: mielenkiintoisia yksityiskohtia. Turku on minulle kaikkea muuta kuin mitä kotikaupunkini Espoo on – vanhalle viljellylle peltomaalle rakennettu epäsäännöllinen rykelmä 70-luvun betonilähiöitä, jonka tynkäkeskus sijoittuu keskiaikaisen kirkon ympärille, kaukana kaupungin toiminnallisista keskuksista. Turusta huokuu se tosiasia, että kaupunki on Suomen vanhin. Se on täynnä historiallisia kerrostumia, joita palot, uudisrakentaminen tai Turun tauti ei ole pystynyt peittämään. Niitä minä näen.

Ihme kyllä, suurin osa tuntemistani paljasjalkasista turkulaisista eivät ole koskaan panneet merkille mielestäni Turkuun kuuluvia asioita. ”Onpas jännä, en ole ikinä huomannut” on tuttu lause. Ehkä kotikaupunki on heille vain liian itsestään selvä, eivätkä he pysty näkemään kaiken arkipäiväisen tuttuuden taakse. Tämä blogi on heille, sinulle, kaikille niille, jotka rakastavat Turkua ja haluavat nähdä Turkua sillä silmällä. Tervetuloa mukaan erilaiselle kaupunkikierrokselle!

PS. Oletko muuten nähnyt Turkua ennen paloa 1827?

 

Brahen puistikossa keskellä sorakäytävää, noin 30 metriä Uudenmaankadusta, seisoo Bruno Aspelinin jo vuonna 1931 pystytetty veistos Turun tuomiokirkkokortteli 1756. Törmäsin itse siihen ihan vahingossa kymmenisen vuotta sitten. Olin sitä ennen jo vuosia kulkenut lähes päivittäin puistikon läpi, mutta aina toisia käytäviä pitkin.

Veistos, joka esittää Turun vanhaa keskustaa karttana, muistuttaa meitä siitä, että ennen paloa 1827 Turku oli täysin erinäköinen. Kun tutkit sitä, huomaat seisovasi enemmän tai vähemmän keskellä vanhaa Iso Kirkkokatua, pääkatua, joka yhdisti kaupungin vanhan sydämen – torin (nyk. vanha suurtori) ja tuomiokirkon. Kadut olivat kapeita ja usein kivisten päärakennuksien reunustamia. Tonttien sisäpihoilla oli puusta rakennetut eläinsuojat, liiterit ja käymälät. Jos vanhaa tonttijakoa ja rakennusten sijoittelua on uskomista, ylväs Per Brahemme seisoo suunnilleen siinä, missä aikanaan seisoi jonkun varakkaamman porvarin huussi. 

Graniittisessa jalustassa olevasta reliefistä näkee, minkä näköinen Turun vanha keskusta oli ennen kauniita, avaria puistoja.