Kävely on tavallisin liikkumismuotoni ja olen jo kohta
kaksikymmentä vuotta kuluttanut kenkiäni Turun jalkakäytävillä. Silti ei mene
päivääkään, etten löytäisi jotain minulle täysin uutta – jonkun pienen
yksityiskohdan. Jopa silloin, kun on kiire, vettä sataa ja kädet huutaa
tuskaansa niissä roikkuvien painavien ruokakassien takia. Se voi olla poikkeava
kivi rakennuksen kivijalassa, pienenpieni lasimaalaus ovessa tai yksityiskohta
patsaassa.
Olen miettinyt miksi jatkuvasti törmään yksityiskohtiin ja
tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan Turkua: mielenkiintoisia
yksityiskohtia. Turku on minulle kaikkea muuta kuin mitä kotikaupunkini Espoo
on – vanhalle viljellylle peltomaalle rakennettu epäsäännöllinen rykelmä
70-luvun betonilähiöitä, jonka tynkäkeskus sijoittuu keskiaikaisen kirkon
ympärille, kaukana kaupungin toiminnallisista keskuksista. Turusta huokuu se
tosiasia, että kaupunki on Suomen vanhin. Se on täynnä historiallisia kerrostumia,
joita palot, uudisrakentaminen tai Turun tauti ei ole pystynyt peittämään.
Niitä minä näen.
Ihme kyllä, suurin osa tuntemistani paljasjalkasista
turkulaisista eivät ole koskaan panneet merkille mielestäni Turkuun kuuluvia
asioita. ”Onpas jännä, en ole ikinä huomannut” on tuttu lause. Ehkä kotikaupunki
on heille vain liian itsestään selvä, eivätkä he pysty näkemään kaiken arkipäiväisen
tuttuuden taakse. Tämä blogi on heille, sinulle, kaikille niille, jotka
rakastavat Turkua ja haluavat nähdä Turkua sillä silmällä. Tervetuloa mukaan erilaiselle
kaupunkikierrokselle!
PS. Oletko muuten nähnyt Turkua ennen paloa 1827?
Brahen puistikossa keskellä sorakäytävää, noin 30 metriä
Uudenmaankadusta, seisoo Bruno Aspelinin
jo vuonna 1931 pystytetty veistos Turun tuomiokirkkokortteli
1756. Törmäsin itse siihen ihan vahingossa kymmenisen vuotta sitten. Olin
sitä ennen jo vuosia kulkenut lähes päivittäin puistikon läpi, mutta aina
toisia käytäviä pitkin.
Veistos, joka esittää Turun vanhaa keskustaa karttana,
muistuttaa meitä siitä, että ennen paloa 1827 Turku oli täysin erinäköinen. Kun
tutkit sitä, huomaat seisovasi enemmän tai vähemmän keskellä vanhaa Iso
Kirkkokatua, pääkatua, joka yhdisti kaupungin vanhan sydämen – torin (nyk.
vanha suurtori) ja tuomiokirkon. Kadut olivat kapeita ja usein kivisten
päärakennuksien reunustamia. Tonttien sisäpihoilla oli puusta rakennetut
eläinsuojat, liiterit ja käymälät. Jos vanhaa tonttijakoa ja rakennusten
sijoittelua on uskomista, ylväs Per Brahemme seisoo suunnilleen siinä, missä aikanaan
seisoi jonkun varakkaamman porvarin huussi.
Graniittisessa jalustassa olevasta reliefistä näkee, minkä näköinen Turun vanha keskusta oli ennen kauniita, avaria puistoja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti