Aikuisviihde rappeutuneen rakennuskantamme symbolina

Kävelin taas Läntistä Pitkäkatua pitkin bongatakseni aarreaittani ikkunoita (katso blogi 23.9), kun vastapäätä oleva kaunis, vaaleansininen, vanha kivi-/puutalo herätti huomiotani. Olen nähnyt sitä lukuisia kertoja, mutta jostain syystä rakennuksen kaikki yksityiskohdat näkyivät syksyisen harmaassa säässä paremmin kuin koskaan ennen. 

Tyypiltään ja kooltaan tyylillisesti kansallisromantiikasta vaikutteita saanut rakennus muistuttaa suuresti keskieurooppalaisia pieniä kaupunkiasuintaloja, joita on rakennettu jo keskiajalta lähtien. Sillä erolla tosin, että tilan puutteesta ja kapeista tonteista johtuen keskieurooppalaiset talot ovat kadulta katsoen kapeita ja korkeita. Silti tämä vaaleansininen unelmatalo hehkuu sitä samaa henkeä: rakennusmateriaalien ja pienten tilojen luomaa kodikkuutta ja rakennustyylin tuomaa tunnetta menneiltä ajoilta.

Se mikä ehkä eniten herätti huomiota, oli rakennuksen ränsistyneisyys. Ränsistyneisyyttä korostaa  rakennuksessa toimiva vinyylilevykauppa pölyisine ja likaisine ikkunoineen sekä sen molemmilla puolilla toimivat aikuisviihteeseen erikoistuneet yritykset. Tällaiset toiminta-alat kuuluu ehdottomasti saada toimia siinä missä muutkin, mutta jostain syystä niistä on tullut usean suomalaisen vanhan, huonossa kunnossa olevan rakennuksen symboli. Kun puitteet eivät houkuta muita toimijoita, poljetaan vuokrahintoja ja tarjotaan liiketiloja yrityksille, jotka ehkä imagoltaan eivät ole niin riippuvaisia ympäristöstä.

 

On selvää, että vanhojen talojen kunnossapitäminen on kallista. Useat kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt kamppailevat korjauksista aiheutuneiden velkojen kanssa nykyajassa, jolloin tiukentuneet rakennusmääräykset ja energialuokitukset laskevat vanhojen kiinteistöjen arvoa. Korjauksista huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että Suomessa – ja varsinkin Turussa – puuttuu pyyteetön kunnioitus vanhoja rakennuksia kohtaan sekä viranomaisten että omistajien taholta. Tahtoa ei varsinaisesti ole. Tällainen ei kävisi keskieurooppalaisessa kaupungissa, ja varsinkaan jos kyseessä on rakennus, joka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä torilta.

Amsterdamissa suuri osa keskustassa ja keskustan ympärillä olevat rakennukset ovat useita satoja vuosia vanhoja ja varmasti kalliita ylläpitää. Silti, ne ovat hyvin hoidettuja ja antavat näin lisäarvoa ympäristölleen. Rakennuksissa toimitaan rakennuksen puitteiden ehdoilla. Perhehotelli, jossa kerran asuin, oli noin neljä metriä leveä ja nelikerroksinen. Kerroksien väliset portaat, 1800-luvun alussa rakennetussa talossa, olivat niin kapeat, että niissä ei mahtunut kulkea pienen matkalaukun kanssa. Sen kulki parhaiten siivouskaapinkokoisella hissillä, mihin vähänkään ahtaanpaikankammoinen ei olisi mennyt. Huonekin oli niin pieni, että sänky täytti sen lähes kokonaan. Silti se oli mitä hurmaavin pieni hotelli, joka luokitukseltaan oli neljän tähden arvoinen.

Vanha kaupunki on Amsterdamin yksi suurimpia turistihoukuttimia. Vaikka se tunnetaan Coffee-shopeista ja punaisten lyhtyjen alla toimivista liikkeistä, sinne hakeudutaan myös kaupunginosan historialliseen miljöön takia. Päivisin kaduilla liikkuu paljonkin perheitä ja luokkamatkalaisia, jotka ihastelevat kauniita rakennuksia ja tuhlaavat omaisuuksia niissä olevissa pienissä turistiliikkeissä. Uskallan väittää, että näihin liiketiloihin on jonoa, ja että niissä toimivat yritykset ja ihmiset viihtyvät huomattavasti paremmin kuin ränsistyneissä ja huonosti hoidetuissa tiloissa. Tällaisen kuvan antoivat ainakin ne hyvin niukoissa vaatteissa ikkunassa näytillä olevat neitokaiset, jotka vilkuttivat meille iloisesti, kun ohitimme heidät matkalla Amsterdamin vanhimmalle kirkolle. Hieman hölmistyneenä epätavallisesta näystä, vilkuttelin iloisesti takaisin. Matkakumppanini – äitini – kuten arvata saattaa, ei innostunut juurikaan tästä amsterdamilaisesta kohteliaisuudesta, vaan kipitti nenä pystyssä vanhan kirkon taakse, mistä löysin hänet hermostuneesti tupakoimasta.

Tiedän, että myös meidän vanhoissa taloissa on arvoa ja potentiaalia enemmän kuin ikinä ehkä tulemme tajuamaan. Tämän pitäisi myös viranomaisten ja omistajien tajuta. Miten sitten heidän ajatusmaailmansa muuttaa, onkin sitten hyvä kysymys.

Useiden vanhojen rakennuksemme surullista tämän päivästä kohtaloa kuvaa hyvin vaaleansinisen talon päätyä koristava maalaus smokkiin pukeutuneesta hirttäytyneestä miehestä.