Pakanajahdista herrasväen terveysjuominkien kautta turmiollisiin työläistansseihin

Kupittaanpuisto on kaikille turkulaisille tuttu – tai ainakin pitäisi olla. Onhan se Suomen vanhin ja

suurin kaupunkipuisto. Puiston laajuudesta saa käsityksen, kun ajattelee mitä kaikkea siellä on: seikkailupuisto lapsille, maauimala, liikennepuisto, lintulammikot, useat urheilukentät, luistelumato ja lukuisat laajat nurmialueet upeine kukkaistutuksineen.

Puisto on selvästi suosittu. Kesällä, pilviselläkin säällä, kaikenikäiset viettävät vapaa-aikansa puistossa joko nurmikolla tai penkeillä, yksin tai porukassa. Heitetään frisbeetä, lätkitään kortteja, nautitaan piknikistä, juodaan pussikaljaa, joogataan, jumpataan, temmelletään, luetaan, kuunnellaan musiikkia tai istutaan vaan ja nautitaan. Liikennemelu jää ylväiden puiden taakse, kukkaistutukset tuoksuvat ja linnut visertävät ja haikailevat makupalojen perään. Tämä on puiston nykyaikaa. Monikohan tietää, että puistoalue on kerännyt ihmisiä puoleensa jo keskiajalta lähtien?

Tarun mukaan juuri täällä Piispa Henrik kastoi ensimmäiset pakanansa ristiretkellään 1155 j.a.a. Siltä ajalta ei ole mitään jäljellä, mikä muistuttaisi meidät siitä kuinka maankolkkamme sivistettiin keskiaikaisin silmin. Tapahtumaa ei kuitenkaan ole unohdettu, sillä joku idearikas kaupunkisuunnittelija on keksinyt nerokkaan ja yksinkertaisen tavan tuoda esille Suomen historian merkityksellisimpiä käännekohtia – ajoesteillä.

Graniittiset ajoesteet, jotka kieltämättä kauempaa katsottuna tuovat mieleen jotain ihan muuta, esittävät tyyliteltyä kelttiläistä ristiä, jossa yhdistyvät risti ja ympyrä, kristitty ja pakanallinen symboli. Vanhanaikainen risti ei kuitenkaan korosta kristinuskoa, vaan toimii juuri niin kuin pitääkin, muistutuksena historiastamme. Yksinkertainen ja loistava idea, jota voisi hyvin hyödyntää kaupunkisuunnittelussa muuallakin päin kaupunkia.

Ristiretkeläisten sotahevosten kavionkopse muuttui ajan saatossa ritareiden turnajaishevosten kavionkopseeksi Juhana Herttuan hovin järjestetyissä turnajaisissa 1500-luvulla. Kovin kauan ei puistoalueella huviteltu, kun Turun akatemian eräs professori 1600-luvun lopulla päätti hyödyntää Piispa Henrikin kastemaljana käytettyä lähdettä kansalaisten terveyden hyväksi. Lähteen viereen rakennettiin sairastupa, jossa hoidettiin spitaalia, kuppaa ja hedelmättömiä ja myöhemmin koleraan sairastuneita. 

Terveille oli oma lähde, jonka ympärille kasvoi 1700-luvulla oma terveyskylpyläkulttuuri. Kylpyläbuumi kulminoitui 1800-luvulla keräten loistokkaaseen kaivohuone-juhlasalirakennukseen kaikki merkittävät henkilöt shampanjaillallisille terveellisellä vedellä höystettynä. Terveellisen lähdeveden merkitys väheni kylpylämuodin hiipuessa ja hävisi lopulta kokonaan, jonka jälkeen paviljonki muutettiin työläisten tanssipaikaksi. Meno oli sen verta riehakasta työläisten tansseissa, että 1800/1900-luvun vaihteessa se purettiin työväelle – ja puistolle – aivan liian turmiollisena. 

Turnajaisista ei puistossa löydy viitteitä. Hevosetkin ovat nykyään puisia tai muovisia ja kulkevat omaa ympyräänsä jokavuotisen vapputivolin karusellissa. Kylpyläkin on muuttunut maauimalaksi, jossa uidaan vedessä, joka ei ole edes juomakelpoista. Mutta, ei se haittaa! Puisto on monimuotoisempi kuin koskaan ennen. Sinne kerääntyy erilaisia ihmisiä erilaisista syistä ja kaikki ovat tervetulleita. Kaikkien tulisi kuitenkin mielestäni käydä katsomassa pientä keltaista lähdepaviljonkia, jonka uumenista kirjaimellisesti löytyy maamme historian eräitä alkulähteitä. Ihan vain sen takia, että edes hetken tajuaa seisovan paikalla, jossa ihmisiä ovat kohdanneet eri syistä ainakin 859 vuotta.