Savupiipusta orkesterimusiikkiin

Kuten aina, joulun ja uuden vuoden vietot sotkevat elämänrytmiä niin, että tammikuun alku vain häviää johonkin, ja huomaan vuoden toisen kuukauden lähestyvän vauhdilla. Joka aamu, kun katson kalenteriini, kauhistelen ääneen päivämääriä merkitsevien numeroiden nopeaa kasvua. Kasautuneet työt ovat taas syöneet viikkoja. Tänä aikana olen taas kävellyt kymmeniä kilometrejä, joita en edes muista. Yksi kävelyreissu tosin oli niin hieno, että se on pyörinyt mielessäni jo pari viikkoa.

Upeaa näkymää oli mahdoton kuvata kännykällä.

Oli jo pimeää, kun suuntasin kohti Samppalinnaa. Silloin vielä lumeton maa imaisi itseensä valot ympäriltä. Oli oikeasti pimeää. Matkalla ylitin Teatterisillan. Tapani mukaisesti puhuin puhelimeeni. Olin jo ohittanut keskikohdan, kun havahduin ympärilläni olevaan valoon. Näkymä joelle oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Lopetin puhelun ja palasin takaisin sillan keskikohtaan. Näkymä oli todellakin mahtava. Joen reunassa olevat valot valaisivat täysin tyyntä joen pintaa, jota pitkin hiljaa lipuivat ohuen ohuet jäälautat. Jokilaivojen ja rakennuksista lähtevät valot piirsivät valopilkuista viivat satamaan päin. Niiden yhtymäkohdassa kohosi Turku energian savupiippu loistavine punaisine numeroineen. Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt Fibonaccin numeroiden erottuvan niin hienosti.

Jokainen turkulainen tuntee Mario Merzin 1994 suunnitteleman taideteoksen Fibonaccin sekvenssi 1-55. Monet turkulaiset tietävät myös, että teos esittää lukujonoa, joka perustuu siihen, että kaksi edeltävän numeron yhteenlaskettu summa on seuraavan numeron arvo. Harva kuitenkin tietää, että Fibonacci – oikealta nimeltä Leonardo Pisano – oli 1200 luvulla elänyt matemaatikko, joka vaikutti arabialaisen lukujärjestelmän yleistymiseen Euroopassa. Innostuneesti hän tutki Eukleideen 1500 vuotta aikaisemmin tutkimia irrationaalinumeroita ja kultaisen leikkauksen mysteeriä.  Hänen sekvenssinsä hipookin täydellisyyttä, sillä kahden perättäisen luvun suhde lähestyy kultaista leikkausta.

Fibonacci tuskin tiesi, että hänen työnsä tultaisiin ylistämään Renessanssin aikakaudella, jolloin haluttiin omaksua menneen maailman kaikki tiede ja kulttuuri. Matematiikkaa ylistettiin jopa siinä määrin, että pahiten hurahtaneet näkivät maailman yhtenä suurena yhtälönä, jossa päärakennuspalikat matemaattisessa harmoniassa olivat neliö ja ympyrä. Tähän perustuu myös kaikille tuttu Leonardo da Vincin piirros ihmisen mittasuhteista.

Onnekseni elän sellaisella aikakaudella, jolla syvää matemaattista tietämystä ei kaikilta vaadita, sillä aivoni ei jostain syystä osaa sisäistää matematiikan hienouksia. Siksi moni renessanssiteoriakin on täysin ylittänyt ymmärrykseni. Ehkä juuri tietämättömyyteni takia moni renessanssiaikainen, vakavin mielin matemaattisiin teorioihin toteutettu taideteos, vaikuttaa väkisin väännetyltä tai typerältä. Ajattele vaikka tanssia. Kun me olemme tottuneet laskemaan tahtia ”yy-kaa-koo yy-kaa-koo” opetellessamme valssia, niin vastaavasti Renessanssin koreografin lähtökohtana olivat geometriset muodot. Täten, täydellinen tanssiesitys perustui tanssijoiden tanssiaskelin muodostuneisiin ympyröihin ja neliöihin. Joskus muotona oli myös suorakaide, sillä mahtuihan oikean mittaiseen sellaiseen kaksi neliötä.

Hevosiakin käytettiin näytöksissä. Hyvin taipui ympyrät niiltäkin.

Musiikkiakin yritettiin tehdä numerologian määräämien sääntöjen mukaisesti, mutta ei aina yhtä onnistuneesti, sillä hienoista lukujen suhteista huolimatta, sävel ei aina miellyttänyt kuulijaa. Mutta, ei se mitään, musiikkia muutettiin miellyttäväksi kuunneltavaksi ja vasta sitten laskettiin kappaleelle uudet matemaattiset arvot.



Ympyrää ja neliötäkin oli vaikeaa sisällyttää musiikkiin. Ehkä joku nero säveltäjä siinä onnistuikin, mutta jotenkin on vaikeaa kuvitella, miten geometrinen muoto taipuu musiikissa. Uskallan väittää, että tuskin maestro Segerstamkaan ohjeistaessaan soittajiaan, käske heidän jonkin neliön kohdalla nostaa säveltä puolen nuotin verran. Voinhan olla väärässä, sillä enhän ole myöskään mikään musiikin ihmelapsi, vaikka rytmitajua kyllä löytyy. Pysyn siis jatkossakin valssin tahdissa ja ihailen numeroita numeroina vähän kauempaa katsottuna.