Kuninkaasta keisariin, huijareista murhamiehiin

Viime viikolla odotin hovioikeuden edessä olevalla pysäkillä kyytiä. Vanha Akatemiatalo, missä hovioikeus on toiminut jo vuodesta 1830, on minulle enemmänkin kuin tuttu. Olen vuosia opettanut opiskelijoille rakennuksen historiasta ja sen arkkitehtuurista. Oppaana olen esitellyt juhlasalin erilaisille ryhmille nostaen esille hienoja yksityiskohtia, kuten Cainbergin reliefit, raudasta valetut korinttilaiset kapitelit sekä kiiltävän sileäksi hiotut Vartiovuoren graniitista tehdyt pylväät.

En olisi varmaan pannut merkille liiankin tuttua rakennusta, ellei piha olisi ollut remontin takia täynnä pinottua rakennusmateriaalia, telineitä ja laitteita. Uteliaisuus heräsi ja lähdin katsomaan tuttua rakennusta lähemmin. Kiertäessäni sen tajusin ensimmäisen kerran kuinka iso rakennus todellisuudessa on. Jo rakennusvaiheessa korttelin käsittelevä rakennus oli Ruotsin kruunun suurin akateeminen ja Suomessa kautta aikojen kallein siviilikäyttöön tarkoitettu rakennushanke

Hanke lähti akatemian kanslerin ja eräiden professoreiden vuonna 1797 perustetusta varainhankintasäätiöstä, jonka varoilla haluttiin rakentaa akatemialle uusi kirjasto. Kuningas Kustaa IV Aadolf hyväksyi säätiön perustamista ja ihastui projektiin niin, että päätti yhden kirjaston sijasta rakentaa kokonaan uuden ja modernin yliopistorakennuksen, jossa kaikki oppiaineet mahtuisivat saman katon alle. Arkkitehdiksi hän valitsi Gjörwellin, joka pitkällä Italian matkallaan oli ammentanut vaikutteita uusklassismin synnyinmaasta. Heinäkuun 24 päivänä 1802 koitti kauan odotettu päivä, jolloin Gjörwell, kuningas ja kuningatar yhdessä muurasivat perustuskiven kruunuun hankkimalle kahdesta tontista tehdylle rakennusmaalle. Kenenkään mielessä ei varmaan käynyt ajatus, että valmistuessaan rakennus olisi toisen valtion omistuksessa.

Suomen sodan päätyttyä 1809 keisari Aleksanteri I kävi tutustumassa rakennushankkeeseen ja päätti jatkaa rakentamista suunnitelmien mukaan. Kun rakennus 1. marraskuuta 1817 juhlallisin menoin vihittiin käyttöön, osa rakennuksesta oli jo ollut opetuskäytössä. Juhlasalia koristi Pietarista tuodut kalliit kalusteet ja keisarista juhlasalia varten tehty näyttävä rintakuva. Keisarillinen mielenkiinto hälveni kuitenkin nopeasti. Turun palo 1827 antoi tekosyyn siirtää akatemia uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi.  Muuton mukana lähti rintakuva ja pietarilaiset kalusteet. Juhlasalin kultauksin koristellut mahonkiovetkaan ei keisarilliselta ahneudelta säästynyt, vaan pakattiin tylysti mukaan.

Akatemian menetys oli suuri arvonalennus jo pääkaupunkisuuden menettäneelle palon raunioittamalle Turun kaupungille. Rakennukselle kohtalo kuitenkin oli suotuisampi. Rakenteet säästyivät palolta kohtalaisen hyvin ja siitä päätettiin tehdä uusi virastotalo kodittomille virastoille. Pian rakennukseen muutti lääninhallitus, tuomiokapituli ja hovioikeus. Kuvernöörikin – siksi maaherraa kutsuttiin Venäjän vallan aikaan – sai rakennuksesta ylellisen asunnon sekä virkahuoneen.

Aikojen saatossa virastot ovat vaihtuneet tai muuttaneet. Jäljellä on enää Turun hovioikeus, joka ikänsä puolesta – 392 vuotta – oikeutetusti on ansainnut paikkansa Suomen kauniimmassa ja arvokkaimmassa virastotalossa. Rakennuksen arvokkuus ei ole kadonnut, vaikka kuningas ja keisari ovat vaihtuneet tuomareihin, professorit oikeusoppineisiin ja opiskelijat suuren luokan huijareihin ja murhamiehiin. Päinvastoin. 

Olemme tottuneet siihen, että virastoille rakennetaan uusia virastotaloja. Vanhat suojellut talot ovat

epäkäytännöllisiä, kalliita ylläpitää ja myydään muiden huoliksi. Tässä tapauksessa valtio on kuitenkin päättänyt suurella kunnioituksella ja isoilla rahoilla peruskorjata ja modernisoida 200 vuotta vanhaa rakennusta. Päätös tehdä näin mittavaa remonttia taloudellisesti vaikeina aikoina on varmasti ollut vaikeaa, mutta osoittaa eräänlaista tervetullutta uudisajattelua. Tämä antaa toivoa myös muille vanhoille virastotaloille.

Remontti on laskettu kestävän kaksi vuotta ja valmistuu sopivasti rakennuksen juhlavuotena 2017. Oikeusministeriö onkin jo uusinut vuokrasopimuksensa, joten Akatemiatalon tulevaisuus on varsin valoisa. Tuomikirkon ympäristö säilyy elävänä ja ansaitun arvokkaana. Enää en seiso pysäkillä selkä päin tuttua taloa.