Pari viikkoa sitten oli taas kokouspäivä. Tapaan yhdistää mahdollisimman monta kokousta yhteen päivään, jotta viikosta ei tulisi niin hajanainen. Kahden kokouksen välissä oli sopivasti 25 minuuttia tyhjää aikaa. Olin taas tuomikirkon nurkilla, mutta tällä kertaa en mielinyt sinne. Aikaisemmissa kokouksissa oli käsitelty niin paljon asioita, että pääni kaipasi lepoa ennen seuraavaa kokousta. Suuntasin Piispankadulle ja Hus Lindmanin pihalle katsomaan, jokohan ruusut olivat puhjenneet kukkaan. Ilokseni, ensimmäiset kukat loistivat kauniin keltaisina lukuisien nuppujen ympäröiminä.
Piispankadun varrella olevien Åbo Akademin rakennuksien
tonteilla kasvaa lukuisia ruusupensaita. Kyseessä ei ole huolitelluista
jaloruusupenkeistä, joissa musta multa korostaa kiiltävän vihreitä lehtiä ja
ylväitä ruusuja, joiden nimien takaa usein löytyy joku maineikas henkilö, kuten
Queen Elisabeth, Victor Borge tai Ingrid Bergman, vaan Åbo Akademin
ruusupensaat sen sijaan kohoavat korkeina, piikikkäinä, rosoisina ja jopa
joskus rumina nurmikolta.
Pensaiden rosoisuus ja sijoittelun hieman sekava vaikutelma
pistää silmään. Ovathan ne istutettu ylväiden talojen puutarhoissa. Ruusujen
takana on ruusumatamiksi kutsuttu Toini Grönqvist. Taidehistorioitsija, jonka
silmä esteettisyydelle avasi tien historiallisten ruusujen maailmaan. Kiitos
hänen, Suomessa on onnistuttu säilyttämään suuria määriä vanhoja
ruusulajikkeita, jotka ennemmin tai myöhemmin olisivat kadonneet uusien
jalostettujen ruusujen vallatessa markkinoita.
Kuten monet muutkin kasvit, ruusut saapuivat munkkien mukana
keskiajalla Pohjoismaihin lääkekasveina. Luostaripuutarhoissa kasvavista
ruusujen eri osista valmistettiin rohtoja muun muassa sukkulamatojen,
vatsakipujen ja päänsärkyjen hoitoon. Reformaation jälkeen ruusut siirtyivät
kirkkojen pihoille ja hautausmaiden reunoille, joista sitten ammennettiin
inspiraatiota runoihin ja kirjallisuuteen. Ensimmäiset ruusutarhat, niin
sanotut rosariumit, perustettiin vasta 1800-luvulla.
Åbo Akademin ruusutarha perustettiin 1993 opinahjon 75
merkkivuoden kunniaksi samalle paikalle, missä aikoinaan sijaitsi Pehr Kalmin
1760-luvulla perustama Turun Akatemian kasvitieteellinen puutarha. Tarhaan
istutettiin Kalmin kasvitieteellisessä hengessä peräti 140 eri historiallista
lajiketta. Lajikkeiden määrä on tänä päivänä huomattavasti suurempi ja
pensaiden määrä on yli 1200.
Kuten arvata saattaa, tuoksu keskikesäisellä Piispankadulla
on huumaava. Tuhansien ja tuhansien valkoisten, keltaisten ja vaaleanpunaisten ruusujen
muodostama lempeä värisekoitus on hurmaava. Joka kesä se on nähtävä ja koettava
edes kerran. Vielä muutama vuosi sitten saattoi nähdä vanhan rouvan hatussaan
ja pitkässä takissaan, hanskat kädessä, nyppimässä kuolleita kukkasia tai
poistamassa katkenneita oksia. Touhutessaan pensaiden kanssa hän oli selvästi
onnellinen, mutta osasi hän olla piikikäskin. Muistan ne lukuisat kerrat, kun
opiskelijana ohitin ruusutarhaa ja näin hänet torumassa ja/tai topakasti
neuvomassa selvästi tuskastunutta puutarhuria istuttamisessa. Tämä varmaan useaan
otteeseen suunnitteli vaihtavansa pensasta itse rouvaan, mutta onneksi näin ei
käynyt. Ilman Toinia tällaista ruusuloistoa ei olisi keskellä kaupunkia.
Ruusutarhaa voi vapaasti käydä ihailemassa. Suurin osa
ruusuista löytyy Sibeliusmuseon edestä ja takaa, viereisellä Hus Lindmanin
pihalla, sekä Hus Lindmanin jälkeisellä huvilatontilla.
