Liputtakaamme kivijalkaliikkeiden puolesta!

Keskustan läpi käveleminen tekee minut surulliseksi. Lukuisat jouluvalot ja kauniit joulukoristein somistetut ikkunat eivät pysty peittämään niitä kaikkia tummia ikkunoita, joiden takaa näkyy vain autioituneita liiketiloja. Tyhjyydessä loistaa yleensä vain yksinäinen valkoiselle pahville painettu VUOKRATAAN.

 

Elämme lama-aikaa. Viranomaisten mukaan emme kuluta rahaa joko sen takia, että sitä ei ole mitä kuluttaa tai koska haluamme säästää mahdollisesti vielä ankeimpien aikojen varalle. On varmaan totta, että moni liike on joutunut lopettamaan, koska eivät ole enää tämän takia kannattaneet. Toriparkin puolestapuhujatkin ovat osittain oikeassa huomauttaessaan, että kulutustottumuksemme ovat muuttuneet, mikä on johtanut monen kuluttajan siirtymiseen isoihin kauppakeskuksiin ja näin keskustan kuihtumiseen. Suurin syy tyhjiin liiketiloihin lienee kuitenkin meidän omat valintamme hoitaa ostoksemme kotoa tietokoneella.

Olen itsekin monen nettiliikkeen asiakas, mutta ostokseni, joita teen netissä, koskevat tuotteita, mitä ei saa Turusta tai Suomesta. Nettishoppailu on helppoa ja kätevää. Tämän takia ymmärränkin niitä, jotka käytännöllisistä syistä keskittävät ostoksensa kybermaailmaan. Nettishoppailu on usein myös halvempaa, joten onhan se hölmöä ostaa kalliimmalla liikkeestä. Nettishoppailu on siis järkevää, vai onko?

 

Parinviikontakainen uutinen nettiliikkeiden ongelmista antoi ymmärtää, että jopa 40 % tuotteista palautetaan ja syyksi ilmoitettiin shoppailun helppous. Tilataan suuria määriä vaatteita ja pidetään vain kivat. Loput palautetaan, kun palautus ei maksa mitään. Niin, ja voihan toki vaatteen ensiksi käyttää ennen kuin sen palauttaa. Vähemmän laiskat shoppailijat käyvät jopa liikkeissä kokeilemassa oikeita kokoja ennen kuin istahtavat tietokoneensa ääreen. Ystävällinen myyjä, joka vartin verran on kantanut sinulle kenkiä kokeiltavaksi, jää nuolemaan näppejään.  Tällainen kuluttajakäytös on pöyristyttävää!

Onkohan kukaan koskaan laskenut kuinka paljon säästöjä loppujenlopuksi tulee, kun mukaan lasketaan myös pakettien noutamisesta ja palauttamisesta aiheutuneet kulut? Entä ekologinen jalanjälki? Oma tai lähettipalvelun kuljetuskalusto tuskin kulkee sähköllä saatikka lihasvoimalla. Liikkeet sitten? Pahimmassa tapauksessa ne joutuvat laittamaan lapun luukulle ja X määrä myyjää jää työttömäksi. Toki siirtämällä shoppailun nettiin, nettiliikkeissä syntyy uusia työpaikkoja - tarvitaanhan tuotteiden kerääjiä ja pakkaajia. Mutta rehellisesti ottaen, jos saa valita huonopalkkaisen varastotyön tai hiukan parempipalkkaisen, kauniissa liikkeessä toimivan, myyjän työpaikan väliltä, kumman ottaisit?

Olen aina suosinut kivijalkaliikkeitä, ja nyt vieläkin enemmän. Vaikka en koskaan mikään suuren luokan shoppailija ole ollutkaan, niin olen päättänyt ostaa joululahjat ja muutkin ostokset vain liikkeistä. En halua olla osasyyllinen siihen, että ne katoavat. Missä voisin silloin saada asiantuntevaa henkilökohtaista palvelua tai saada tuntea tahi nähdä tuotteen laadun ennen kuin teen ostopäätöksen? Photoshopattu tuotekuva harvemmin näyttää esimerkiksi vaatteen varsinaista laatua eikä tuotteen ulkomuotoakaan ole helppo hahmotella pelkän kuvan perusteella. Entä valinnanvara? Onhan netissä kaikki tuotteet esillä, kunhan tarpeeksi skrollaa. Mutta, missä näet kaikki kerralla vierekkäin niin, että voit helposti löytää mieleisesi ja vain napata sen siitä kaikkien muiden tuotteiden joukosta tai voit rauhassa kiertää liikettä ja ihailla kaikkia tuotteita ennen kuin päätät minkä ostat. Hyvä mieli sitten? Toisille ehkä riittää tilausvahvistus sähköpostissa hyvän mielen antajaksi, mutta minulle ei. Onnistuneeseen ostokseen kuuluvat sanat  ’hei’, ’kiitos’ ja ’hyvää päivänjatkoa’. Arkisesta rupattelusta saan vielä bonusta ja tiedän että myös myyjällä on hyvä mieli. Kaikki voittaa.

Siksi koko sydämestäni

 toivon kaikille liikkeille oikein hyvää joulumyyntiä ja uudenvuodentoiveeksi toivon, että kaikki nettishoppailijat

 sulkisivat hetkeksi tietokoneensa

 ja suuntaisivat ihan oikeaan liikkeeseen katsomaan mitä he oikeasti ovat vaarassa menettää.

Aikuisviihde rappeutuneen rakennuskantamme symbolina

Kävelin taas Läntistä Pitkäkatua pitkin bongatakseni aarreaittani ikkunoita (katso blogi 23.9), kun vastapäätä oleva kaunis, vaaleansininen, vanha kivi-/puutalo herätti huomiotani. Olen nähnyt sitä lukuisia kertoja, mutta jostain syystä rakennuksen kaikki yksityiskohdat näkyivät syksyisen harmaassa säässä paremmin kuin koskaan ennen. 

Tyypiltään ja kooltaan tyylillisesti kansallisromantiikasta vaikutteita saanut rakennus muistuttaa suuresti keskieurooppalaisia pieniä kaupunkiasuintaloja, joita on rakennettu jo keskiajalta lähtien. Sillä erolla tosin, että tilan puutteesta ja kapeista tonteista johtuen keskieurooppalaiset talot ovat kadulta katsoen kapeita ja korkeita. Silti tämä vaaleansininen unelmatalo hehkuu sitä samaa henkeä: rakennusmateriaalien ja pienten tilojen luomaa kodikkuutta ja rakennustyylin tuomaa tunnetta menneiltä ajoilta.

Se mikä ehkä eniten herätti huomiota, oli rakennuksen ränsistyneisyys. Ränsistyneisyyttä korostaa  rakennuksessa toimiva vinyylilevykauppa pölyisine ja likaisine ikkunoineen sekä sen molemmilla puolilla toimivat aikuisviihteeseen erikoistuneet yritykset. Tällaiset toiminta-alat kuuluu ehdottomasti saada toimia siinä missä muutkin, mutta jostain syystä niistä on tullut usean suomalaisen vanhan, huonossa kunnossa olevan rakennuksen symboli. Kun puitteet eivät houkuta muita toimijoita, poljetaan vuokrahintoja ja tarjotaan liiketiloja yrityksille, jotka ehkä imagoltaan eivät ole niin riippuvaisia ympäristöstä.

 

On selvää, että vanhojen talojen kunnossapitäminen on kallista. Useat kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt kamppailevat korjauksista aiheutuneiden velkojen kanssa nykyajassa, jolloin tiukentuneet rakennusmääräykset ja energialuokitukset laskevat vanhojen kiinteistöjen arvoa. Korjauksista huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että Suomessa – ja varsinkin Turussa – puuttuu pyyteetön kunnioitus vanhoja rakennuksia kohtaan sekä viranomaisten että omistajien taholta. Tahtoa ei varsinaisesti ole. Tällainen ei kävisi keskieurooppalaisessa kaupungissa, ja varsinkaan jos kyseessä on rakennus, joka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä torilta.

Amsterdamissa suuri osa keskustassa ja keskustan ympärillä olevat rakennukset ovat useita satoja vuosia vanhoja ja varmasti kalliita ylläpitää. Silti, ne ovat hyvin hoidettuja ja antavat näin lisäarvoa ympäristölleen. Rakennuksissa toimitaan rakennuksen puitteiden ehdoilla. Perhehotelli, jossa kerran asuin, oli noin neljä metriä leveä ja nelikerroksinen. Kerroksien väliset portaat, 1800-luvun alussa rakennetussa talossa, olivat niin kapeat, että niissä ei mahtunut kulkea pienen matkalaukun kanssa. Sen kulki parhaiten siivouskaapinkokoisella hissillä, mihin vähänkään ahtaanpaikankammoinen ei olisi mennyt. Huonekin oli niin pieni, että sänky täytti sen lähes kokonaan. Silti se oli mitä hurmaavin pieni hotelli, joka luokitukseltaan oli neljän tähden arvoinen.

Vanha kaupunki on Amsterdamin yksi suurimpia turistihoukuttimia. Vaikka se tunnetaan Coffee-shopeista ja punaisten lyhtyjen alla toimivista liikkeistä, sinne hakeudutaan myös kaupunginosan historialliseen miljöön takia. Päivisin kaduilla liikkuu paljonkin perheitä ja luokkamatkalaisia, jotka ihastelevat kauniita rakennuksia ja tuhlaavat omaisuuksia niissä olevissa pienissä turistiliikkeissä. Uskallan väittää, että näihin liiketiloihin on jonoa, ja että niissä toimivat yritykset ja ihmiset viihtyvät huomattavasti paremmin kuin ränsistyneissä ja huonosti hoidetuissa tiloissa. Tällaisen kuvan antoivat ainakin ne hyvin niukoissa vaatteissa ikkunassa näytillä olevat neitokaiset, jotka vilkuttivat meille iloisesti, kun ohitimme heidät matkalla Amsterdamin vanhimmalle kirkolle. Hieman hölmistyneenä epätavallisesta näystä, vilkuttelin iloisesti takaisin. Matkakumppanini – äitini – kuten arvata saattaa, ei innostunut juurikaan tästä amsterdamilaisesta kohteliaisuudesta, vaan kipitti nenä pystyssä vanhan kirkon taakse, mistä löysin hänet hermostuneesti tupakoimasta.

Tiedän, että myös meidän vanhoissa taloissa on arvoa ja potentiaalia enemmän kuin ikinä ehkä tulemme tajuamaan. Tämän pitäisi myös viranomaisten ja omistajien tajuta. Miten sitten heidän ajatusmaailmansa muuttaa, onkin sitten hyvä kysymys.

Useiden vanhojen rakennuksemme surullista tämän päivästä kohtaloa kuvaa hyvin vaaleansinisen talon päätyä koristava maalaus smokkiin pukeutuneesta hirttäytyneestä miehestä.