Kävelin taas Läntistä Pitkäkatua pitkin bongatakseni
aarreaittani ikkunoita (katso blogi 23.9), kun vastapäätä oleva kaunis,
vaaleansininen, vanha kivi-/puutalo herätti huomiotani. Olen nähnyt sitä
lukuisia kertoja, mutta jostain syystä rakennuksen kaikki yksityiskohdat
näkyivät syksyisen harmaassa säässä paremmin kuin koskaan ennen.
Tyypiltään ja kooltaan tyylillisesti kansallisromantiikasta
vaikutteita saanut rakennus muistuttaa suuresti keskieurooppalaisia pieniä
kaupunkiasuintaloja, joita on rakennettu jo keskiajalta lähtien. Sillä erolla
tosin, että tilan puutteesta ja kapeista tonteista johtuen keskieurooppalaiset
talot ovat kadulta katsoen kapeita ja korkeita. Silti tämä vaaleansininen
unelmatalo hehkuu sitä samaa henkeä: rakennusmateriaalien ja pienten tilojen
luomaa kodikkuutta ja rakennustyylin tuomaa tunnetta menneiltä ajoilta.
Se mikä ehkä eniten herätti huomiota, oli rakennuksen
ränsistyneisyys. Ränsistyneisyyttä korostaa rakennuksessa toimiva
vinyylilevykauppa pölyisine ja likaisine ikkunoineen sekä sen molemmilla
puolilla toimivat aikuisviihteeseen erikoistuneet yritykset. Tällaiset
toiminta-alat kuuluu ehdottomasti saada toimia siinä missä muutkin, mutta
jostain syystä niistä on tullut usean suomalaisen vanhan, huonossa kunnossa
olevan rakennuksen symboli. Kun puitteet eivät houkuta muita toimijoita,
poljetaan vuokrahintoja ja tarjotaan liiketiloja yrityksille, jotka ehkä
imagoltaan eivät ole niin riippuvaisia ympäristöstä.
On selvää, että vanhojen talojen kunnossapitäminen on kallista.
Useat kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt kamppailevat korjauksista aiheutuneiden
velkojen kanssa nykyajassa, jolloin tiukentuneet rakennusmääräykset ja
energialuokitukset laskevat vanhojen kiinteistöjen arvoa. Korjauksista
huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että Suomessa – ja varsinkin Turussa –
puuttuu pyyteetön kunnioitus vanhoja rakennuksia kohtaan sekä viranomaisten
että omistajien taholta. Tahtoa ei varsinaisesti ole. Tällainen ei kävisi
keskieurooppalaisessa kaupungissa, ja varsinkaan jos kyseessä on rakennus, joka
sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä torilta.
Amsterdamissa suuri osa keskustassa ja keskustan ympärillä
olevat rakennukset ovat useita satoja vuosia vanhoja ja varmasti kalliita ylläpitää.
Silti, ne ovat hyvin hoidettuja ja antavat näin lisäarvoa ympäristölleen.
Rakennuksissa toimitaan rakennuksen puitteiden ehdoilla. Perhehotelli, jossa
kerran asuin, oli noin neljä metriä leveä ja nelikerroksinen. Kerroksien
väliset portaat, 1800-luvun alussa rakennetussa talossa, olivat niin kapeat,
että niissä ei mahtunut kulkea pienen matkalaukun kanssa. Sen kulki parhaiten siivouskaapinkokoisella
hissillä, mihin vähänkään ahtaanpaikankammoinen ei olisi mennyt. Huonekin oli
niin pieni, että sänky täytti sen lähes kokonaan. Silti se oli mitä hurmaavin
pieni hotelli, joka luokitukseltaan oli neljän tähden arvoinen.
Vanha kaupunki on Amsterdamin yksi suurimpia
turistihoukuttimia. Vaikka se tunnetaan Coffee-shopeista
ja punaisten lyhtyjen alla toimivista liikkeistä, sinne hakeudutaan myös
kaupunginosan historialliseen miljöön takia. Päivisin kaduilla liikkuu
paljonkin perheitä ja luokkamatkalaisia, jotka ihastelevat kauniita rakennuksia
ja tuhlaavat omaisuuksia niissä olevissa pienissä turistiliikkeissä. Uskallan
väittää, että näihin liiketiloihin on jonoa, ja että niissä toimivat yritykset
ja ihmiset viihtyvät huomattavasti paremmin kuin ränsistyneissä ja huonosti
hoidetuissa tiloissa. Tällaisen kuvan antoivat ainakin ne hyvin niukoissa
vaatteissa ikkunassa näytillä olevat neitokaiset, jotka vilkuttivat meille
iloisesti, kun ohitimme heidät matkalla Amsterdamin vanhimmalle kirkolle. Hieman
hölmistyneenä epätavallisesta näystä, vilkuttelin iloisesti takaisin.
Matkakumppanini – äitini – kuten arvata saattaa, ei innostunut juurikaan tästä
amsterdamilaisesta kohteliaisuudesta, vaan kipitti nenä pystyssä vanhan kirkon
taakse, mistä löysin hänet hermostuneesti tupakoimasta.
Tiedän, että myös meidän vanhoissa taloissa on
arvoa ja potentiaalia enemmän kuin ikinä ehkä tulemme tajuamaan. Tämän pitäisi
myös viranomaisten ja omistajien tajuta. Miten sitten heidän ajatusmaailmansa muuttaa,
onkin sitten hyvä kysymys.
 |
| Useiden vanhojen rakennuksemme surullista tämän päivästä kohtaloa kuvaa hyvin vaaleansinisen talon päätyä koristava maalaus smokkiin pukeutuneesta hirttäytyneestä miehestä. |
