Taidemuotona muotokuva on mielestäni tylsä, oli se sitten maalauksena tai veistoksena. Ymmärrän miksi muotokuvia teetetään ja osaan arvostaa hyvin tehtyjä sellaisia - olenhan taidehistorioitsija. En silti jaksa oikein innostua täysin vieraiden ihmisten naamatauluista, olivat ne sitten instituutioiden tai taidemuseoiden seinillä.
Ympäristöön sijoitetut muotokuvaveistokset ovat täysin eri asia.
Kuvatun henkilön merkitys maan tai kaupungin historiassa pitää olla
huomattavasti suurempi ja tunnetumpi, jotta hänelle suotaisi julkinen tila. Ja
yleensä sellaiset henkilöt ovat, tai ainakin pitäisi olla, asukkaiden tiedossa.
Ja mikä niissä mielestäni on kiinnostavinta, ovat ne syyt, minkä takia muotokuva
on pidetty niin tärkeänä yleensäkin pystyttää ja juuri johonkin tiettyyn paikkaan. Arvoituksellisuus kerta kaikkiaan vaan vetää puoleensa.
Turussa on ihan mukavasti muotokuvaveistoksia. Kaikkihan nyt
Agricolan ja Pehr Brahen patsaat tietävät. Ihan oikeutetuissa paikossa
seisovatkin, tuomiokirkon ja vanhan Turun akatemian kupeessa. Mutta kuinka moni
tietääkään, että tunnettu Porthánin patsas aikoinaan pidettiin niin
merkittävänä, että sen tieltä siirrettiin tunnettu Pinellan puupaviljonki
nykyiselle paikalleen?
 |
| Marsalkka Mannerheim, Veikko Leppänen ja Aarne Ehojoki, 1994. |
Tuhannet ihmiset kulkevat päivittäin Mannerheimin patsaan
ohi, osa mahdollisesti tietämättään, että juuri ohittivat itsenäisen Suomen
historian ehkä tärkeimpiä henkilöitä – veistoksen muodossa. Tai ehkä he
silmäkulmassaan huomasivat, että patsaalla oli taas käyty seppelein
kunnioittamassa suurmiestä ja mitä hän edustaa. Harvemmin kuitenkin patsaalle
vieviä portaita astuu tavallinen turkulainen, Kaukoidästä saapuvia turisteja
kylläkin
 |
| Lenin, Mihail Anikushin, 1977. |
Suurin osa on myös kuullut Leninin patsaasta ja kiivastakin
keskustelua on käyty sen olemassaolosta. Lähes kaikki eivät ole sitä nähneet,
eikä välttämättä edes tiedä missä se sijaitsee, ellei sitten lakituksen
vapputunnelmissa ole sattumoisin parkkeerannut kuohuviinipullonsa kanssa hänen
juurelleen. Mutta kuka muistaa Julinin?
Aikoinaan kuljin päivittäin Erik Julinin patsaan ohi. Siinä
lehmuksen juurella, Eerikinkatu 4 kohdalla, hänen muotokuvansa nökötti
graniittisen jalustan päällä. Patsasta kohdeltiin kaltoin, koska vanha
herrasmies sai usein toimia tukena hänen ympärilleen pysäköidyille
polkupyörille. Patsas oli jotenkin niin väärässä paikassa, että se herätti
mielenkiintoni. Lähteet kertovat, että Julin (1796-1874) oli kauppaneuvos ja
apteekkari, joka aikoinaan omisti suuren osan korttelista, jonka varrella
patsas oli. Siksi aika ajoin paikallislehdissäkin mainitaan Julinin tontti tai
Julininkulma.
Ihmisenä Julin teki suuria tekoja. Omaisuutensa hän
kartoitti apteekkarina ja liikemiehenä. Liikemiehenä hän oli niin monitoiminen,
että monen nykyajan liikemiehen uroteot kalpenisivat hänen tekojensa rinnalla.
Apteekin ja lääkekasvipuutarhan johtamisen ohella hän mm. perusti väri-,
luujauho- ja väkilannoitetehtaan, omisti fajanssitehtaan, perusti
valaanpyyntiyhtiön, keksi käsitellä kangasta hylkeen öljyllä ja teki siitä
vettä pitävän, perusti höyrylaivayhtiön, toimi laivaveistämön johtajana,
perusti Merivakuutusyhtiön ja ajoi rautatieverkoston laajennusta Hämeenlinnaan
ja Tampereelle.
Suurta sydäntäkin tässä miehessä oli. Hän käytti rahojaan
puistojen ja hautausmaan kaunistamiseen, teki 1838 aloitteen vapaaehtoisen
palokunnan perustamiseen ja toimi Suomen ensimmäisen VPK:n päällikkönä 18
vuotta, perusti Hätääkärsivien ystävät seuran (myöhemmin Turun
Rouvasväenyhdistys), eläkekassan turvattomia naisia varten sekä maan
ensimmäinen työväenasuntoyhtiön.
Ei siis ole ihme, että hänen kunniaksi teetettiin patsas jo hänen
elinaikanaan. Kuvanveistäjäksi valittiin Walter Runeberg, kansallisrunoilijamme
kuuluisa taiteilijapoika. Kun patsas 1948 pystytettiin Eerikinkadulle, se löysi
paikkansa suurmiehen Julinin omilta kulmilta. Ajan saatossa tämä suuri Turun
hyväntekijä pääsi kaupunkilaisilta valitettavasti unohtumaan ja päätyi siis pyörätueksi.
Onneksi kaupungin taidekokoelmasta vastaavat henkilöt päättivät pelastaa
Julinin. Vuonna 2001 patsas siirrettiin varastoon puhdistusta ja korjausta
varten. VPK -talon täyttäessä 120 vuonna 2012 patsas pystytettiin Julinille
varsin hyvin sopivalle paikalle, Brankun eteen, jossa tätä hyväntekijää voi
käydä katsomassa.
 |
| Erik Julin, WalterRuneberg, 1873. |
