Kuka muistaa Julinin?

Taidemuotona muotokuva on mielestäni tylsä, oli se sitten maalauksena tai veistoksena. Ymmärrän miksi muotokuvia teetetään ja osaan arvostaa hyvin tehtyjä sellaisia - olenhan taidehistorioitsija. En silti jaksa oikein innostua täysin vieraiden ihmisten naamatauluista, olivat ne sitten instituutioiden tai taidemuseoiden seinillä.

Ympäristöön sijoitetut muotokuvaveistokset ovat täysin eri asia. Kuvatun henkilön merkitys maan tai kaupungin historiassa pitää olla huomattavasti suurempi ja tunnetumpi, jotta hänelle suotaisi julkinen tila. Ja yleensä sellaiset henkilöt ovat, tai ainakin pitäisi olla, asukkaiden tiedossa. Ja mikä niissä mielestäni on kiinnostavinta, ovat ne syyt, minkä takia muotokuva on pidetty niin tärkeänä yleensäkin pystyttää ja juuri johonkin tiettyyn paikkaan. Arvoituksellisuus kerta kaikkiaan vaan vetää puoleensa.

Turussa on ihan mukavasti muotokuvaveistoksia. Kaikkihan nyt Agricolan ja Pehr Brahen patsaat tietävät. Ihan oikeutetuissa paikossa seisovatkin, tuomiokirkon ja vanhan Turun akatemian kupeessa. Mutta kuinka moni tietääkään, että tunnettu Porthánin patsas aikoinaan pidettiin niin merkittävänä, että sen tieltä siirrettiin tunnettu Pinellan puupaviljonki nykyiselle paikalleen?

Marsalkka Mannerheim, Veikko Leppänen ja Aarne Ehojoki, 1994.

Tuhannet ihmiset kulkevat päivittäin Mannerheimin patsaan ohi, osa mahdollisesti tietämättään, että juuri ohittivat itsenäisen Suomen historian ehkä tärkeimpiä henkilöitä – veistoksen muodossa. Tai ehkä he silmäkulmassaan huomasivat, että patsaalla oli taas käyty seppelein kunnioittamassa suurmiestä ja mitä hän edustaa. Harvemmin kuitenkin patsaalle vieviä portaita astuu tavallinen turkulainen, Kaukoidästä saapuvia turisteja kylläkin

Lenin, Mihail Anikushin, 1977.

Suurin osa on myös kuullut Leninin patsaasta ja kiivastakin keskustelua on käyty sen olemassaolosta. Lähes kaikki eivät ole sitä nähneet, eikä välttämättä edes tiedä missä se sijaitsee, ellei sitten lakituksen vapputunnelmissa ole sattumoisin parkkeerannut kuohuviinipullonsa kanssa hänen juurelleen. Mutta kuka muistaa Julinin?

Aikoinaan kuljin päivittäin Erik Julinin patsaan ohi. Siinä lehmuksen juurella, Eerikinkatu 4 kohdalla, hänen muotokuvansa nökötti graniittisen jalustan päällä. Patsasta kohdeltiin kaltoin, koska vanha herrasmies sai usein toimia tukena hänen ympärilleen pysäköidyille polkupyörille. Patsas oli jotenkin niin väärässä paikassa, että se herätti mielenkiintoni. Lähteet kertovat, että Julin (1796-1874) oli kauppaneuvos ja apteekkari, joka aikoinaan omisti suuren osan korttelista, jonka varrella patsas oli. Siksi aika ajoin paikallislehdissäkin mainitaan Julinin tontti tai Julininkulma.

Ihmisenä Julin teki suuria tekoja. Omaisuutensa hän kartoitti apteekkarina ja liikemiehenä. Liikemiehenä hän oli niin monitoiminen, että monen nykyajan liikemiehen uroteot kalpenisivat hänen tekojensa rinnalla. Apteekin ja lääkekasvipuutarhan johtamisen ohella hän mm. perusti väri-, luujauho- ja väkilannoitetehtaan, omisti fajanssitehtaan, perusti valaanpyyntiyhtiön, keksi käsitellä kangasta hylkeen öljyllä ja teki siitä vettä pitävän, perusti höyrylaivayhtiön, toimi laivaveistämön johtajana, perusti Merivakuutusyhtiön ja ajoi rautatieverkoston laajennusta Hämeenlinnaan ja Tampereelle.

Suurta sydäntäkin tässä miehessä oli. Hän käytti rahojaan puistojen ja hautausmaan kaunistamiseen, teki 1838 aloitteen vapaaehtoisen palokunnan perustamiseen ja toimi Suomen ensimmäisen VPK:n päällikkönä 18 vuotta, perusti Hätääkärsivien ystävät seuran (myöhemmin Turun Rouvasväenyhdistys), eläkekassan turvattomia naisia varten sekä maan ensimmäinen työväenasuntoyhtiön.

Ei siis ole ihme, että hänen kunniaksi teetettiin patsas jo hänen elinaikanaan. Kuvanveistäjäksi valittiin Walter Runeberg, kansallisrunoilijamme kuuluisa taiteilijapoika. Kun patsas 1948 pystytettiin Eerikinkadulle, se löysi paikkansa suurmiehen Julinin omilta kulmilta. Ajan saatossa tämä suuri Turun hyväntekijä pääsi kaupunkilaisilta valitettavasti unohtumaan ja päätyi siis pyörätueksi. Onneksi kaupungin taidekokoelmasta vastaavat henkilöt päättivät pelastaa Julinin. Vuonna 2001 patsas siirrettiin varastoon puhdistusta ja korjausta varten. VPK -talon täyttäessä 120 vuonna 2012 patsas pystytettiin Julinille varsin hyvin sopivalle paikalle, Brankun eteen, jossa tätä hyväntekijää voi käydä katsomassa.

Erik Julin, WalterRuneberg, 1873.